Lapsilla todettu ihmissusisyndroomaa – syynä pilaantunut lääke

Ohhoh! · Tim Isokivi

Ihmissusisyndroomanakin tunnettu hypertrikoosi on harvinainen häiriö, joka aiheuttaa liikakarvaisuutta. Nyt sitä on yllättäen todettu lukuisilla espanjalaislapsilla.

Yhteensä 16  lapsella on diagnosoitu espanjassa lyhyen ajan sisään hypertrikoosi. Syynä on heille annettu mahahapon eritystä vähentävä omepratsoli, jonka sekaan oli päätynyt hiustenkasvua edistävää minoksidiiliä.

Useita omepratsolieriä on vedetty myynnistä espanjan terveysviranomaisten toimesta. The Olive Press -lehden mukaan pilaantuneet lääkkeet ovat peräisin Farma-Quimica Sur -yhtiöltä. Yhtiön lääkkeiden valmistus ja toimitus on sittemmin keskeytetty.

Paikallisia vanhempia on neuvottu tarkkailemaan lastensa karvankasvua. Omepratsolia lapsilleen antaneita vanhempia kehotetaan puolestaan tarkistamaan apteekista, onko kyseessä ollut saastunut erä.