Syytön virui 82 päivää vankilassa – tullivirkailijat luulivat hunajaa huumeiksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lomaltaan palannut mies joutui kolmeksi kuukaudeksi vankilaan huumeiden salakuljetuksesta syytettynä. Todellisuudessa hän oli tuonut Yhdysvaltoihin hunajaa. 45-vuotias Leon Houhghton oli palaamassa Jamaikalta Baltimoren lentoasemalla, kun tullivirkailijat pysäyttivät hänet.

Viranomaisten mukaan hunaja oli osoittautunut testissä metamfetamiiniksi. Näyte lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin toiseen osavaltioon. Houghton ehti olla vankilassa 82 vuorokauden ajan, menettäen työpaikkansa ja luottopisteensä. Lopulta kävi ilmi, että miehen mukanaan tuomat purkit sisälsivät todellakin vain hunajaa.

Syytteet hylättiin ja kuuden lapsen isä vapautui vankilasta. Hän yrittää parhaillaan laittaa elämäänsä uudelleen kuntoon koettelemuksen jäljiltä, eikä suunnittele matkustavansa enää vähään aikaan. Houghton kertoo NBC-uutissivustolle, ettei viranomaisilta ole kuulunut edes anteeksipyyntöä erehdyksestä.

Uusimmat