Miestä syytetään vaimonsa murhasta – aamiaismuroissa heroiinia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Michiganissa asuvan miehen epäillään murhanneen vaimonsa heroiinin avulla. Syyttäjän mukaan Jason T. Harris kätki huumeet murojen sekaan. Christina Ann-Thompson oli kuollut syötyään kulholisen aamiaismuroja.

Koska naisen elimistöstä löydettiin heroiinia, uskottiin hänen käyttäneen huumetta ja ottaneen siitä vahingossa yliannostuksen. Christinan sukulaiset kuitenkin ihmettelivät miten nainen olisi pystynyt salaamaan heroiinin käytön lähipiiriltään.

Tapausta tutkineille poliiseille kävi ilmi, että Jason oli kysellyt kollegoiltaan mikä olisi hajuton ja mauton huume. Yksi työkavereista jopa paljasti miehen tarjonneen hänelle 5,000 dollaria vaimonsa tappamisesta.

Jasonin uskotaan murhanneen vaimonsa, sillä hän ei halunnut maksaa mahdollisesta avioerosta koituvia elatusmaksuja. Murhasta syytettyä miestä saattaa odottaa elinkautinen vankeusrangaistus, uutisoi paikallinen MLive-lehti.