Suomalainen Alma työsti Charlien enkelit -elokuvan tunnaria – esittäjinä Miley Cyrus, Ariana Grande ja Lana Del Rey

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen laulaja-lauluntekijä Alman kädenjälkeä kuullaan tulevassa Hollywood-elokuvassa. Hän on yksi uuden Charlien enkelit -elokuvan tunnuskappaleen tekijöistä.

Alman ohella Don’t Call Me Angel -nimistä kappaletta ovat työstäneet Ilya, Savan Kotecha ja Max Martin. Sen esittävät tämän hetken suurimpiin poptähtiin kuuluvatAriana Grande, Miley Cyrus ja Lana Del Rey. Kappaleen musiikkivideo on juuri julkaistu Youtubessa.

Alma on tehnyt musiikkia Miley Cyrusille myös aikaisemmin. Hänen kädenjälkeään on amerikkalaistähden uuden She is Coming -levyn kappale Mother’s Daughter.

Uusi Charlien enkelit saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa marraskuussa. Sen päärooleissa nähdään Kristen Stewart, Naomi Scott ja Ella Balinska.