Spermaa ja virtsaa opettajien ruokaan – seitsemälle syyte pahoinpitelystä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme keväällä koululaisista, jotka olivat lisänneet eritteitä kotitaloustunnilla jörjestetyn kokkauskilpailun tarjottaviin. Poliisi on saanut esitutkinnan päätökseen ja syyttäjä on nostanut tapauksesta syytteet. Seitsemän poikaa joutuu oikeuden eteen teoistaan.

The Smoking Gun kertoo kuuden 14-vuotiaan ja yhden 15-vuotiaan joutuvan oikeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Yksi oppilaista joutuu vastaamaan myös petoksesta, sillä hän oli yrittänyt poistaa puhelimeltaan vilunkipelin kuvausmateriaalia. Hyattsin yläasteen oppilaat olivat kuvanneet, kuinka he lisäsivät eritteitä opettajille tarjoiltuihin ruokiin.

Kaksi poikaa oli tuonut kouluun siemennestettään. Vain yhden pojan spermaa lisättiin yhteen tarjolla olleeseen ohukaiseen. Lisäksi pojat olivat virtsanneet opettajille tarjoillun kanan lisukkeena olleeseen BBQ-kastikkeeseen. Asiasta tehtiin rikosilmoitus.

Kaikki tapahtumiin osallistuneet tai sivusta seuranneet pojat saivat syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Tiedossa ei ole, kuinka oppilaitos suhtautuu syytteisiin ja saavatko pojat jatkaa koulussa opiskelua. Uhriksi joutui kaksi opettajaa, 24-vuotias nainen ja 49-vuotias mies.