Mies hukkui kosiessaan veden alla – ei enää noussut pintaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Valtaosalle ihmisiä kosinta on tilanne, joka muistetaan loppuiän ja siksi siitä halutaan tehdä ikimuistoinen. Niin oli päättänyt tehdä myös Steven Weber, joka oli kauan odotetulla lemmenlomalla Tansaniassa tyttöystävänsä Kenesha Antoine kanssa. Reissu sai lopulta traagisen lopun.

Pari oli majoittunut Pemban saarella hotellihuoneeseen, joka sijaitsi syvällä veden alla. Weber oli suunnitellut romanttista kosintaa, jossa hän sukelsi ilman asianmukaisia laitteita hotellihuoneen ikkunan taakse esittämään tyttöystävälleen kosinnan. Kenesha kuvasi tilanteen, jossa mies näyttää hänelle viestin käsin kirjoitetulta paperilta ja esittelee myös kihlasormuksen.

Antoinen riemu on kuultavissa videolta, joka jäi ikävä kyllä Weberin viimeiseksi. Hän ei nimittäin päässyt enää kosinnan jälkeen pintaan, vaan löytyi hukkuneena. Antoine on sittemmin julkaissut koskettavan muistokirjoituksen ja samalla myös edesmenneen kihlattunsa viimeisen videon. Hotellihuone sijaitsee noin 10 metrin syvyydessä, joten sukellus sinne ilman laitteita on äärimmäisen haastava.