Yllätyskäänne: Vanki tunnusti Making a Murderer -tapauksen murhan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elinkautiseen tuomittu amerikkalaismies Steven Avery on ollut otsikoissa Netflixin suositun Making a Murderer -dokumenttisarjan myötä. Teresa Halbachin murhasta tuomitun Averyn on sarjassa esitetty olevan todellisuudessa syytön tekoon.

Nyt tapauksessa on tapahtunut uusi käänne. Yhdysvaltojen Wisnonsinissa sijaitsevassa vankilassa tuomiotaan istuva mies on tunnustanut Halbachin murhan. Hän teki tunnustuksen Netflixin tulevan Convicting a Murderer -sarjan tekijöille.

Tunnustus tapahtui Newsweek-lehden mukaan vangin haastattelun aikana. Viranomaiset tutkivat sitä parhaillaan.

Parhaillaan sekä Steven Avery että hänen veljenpoikansa Brendan Dassey istuvat vankilassa Halbachin murhasta. Kumpikin heistä on toistuvasti kiistänyt syyllistyneensä veritekoon. Making a Murderer -sarjassa on paneuduttu perinpohjaisesti tapaukseen ja kaksikon mahdolliseen syyttömyyteen.