Koska olet viimeksi ottanut äkkilähdön minilomalle? Tee se spontaanisti

Matkailu · Terhi Piiroinen

Pitkiä matkoja saatetaan suunnitella kuukausien ajan ennen loma alkamista. Toisinaan saattaa kuitenkin olla parasta vain hypätä kulkuvälineeseen hetken mielijohteesta. Spontaanit viikonloppureissut piristävät arkea.

Viikonloppureissulle voi lähteä esimerkiksi siten, että katsoo torstai-iltana äkkilähtötarjouksia risteilylaivoille tai lähikohteisiin. Minilomasta voi tehdä pienen seikkailun, jolloin nauttii lyhyestä ja vapauttavasta arjen irtiotosta. Samalla voi pitää sometaukoa tai keskittyä esimerkiksi parisuhteen parantamiseen tai kulinaristisien kokemusten kerryttämiseen.

Kohteessa kannattaa tehdä tavallisten turistikierrosten lisäksi kävelyretkiä tai istua toriaukion kulmalla terassilla ohikulkijoita katsellen. Tilaa hotelliaamiainen huoneeseen ja nauti pehmeässä sängyssä makaamisesta mielin määrin. Mene katsomaan paikallista bändiä ja lyöttäydy lähikuppilan tunnelmaan.

Autolla pääsee kulkemaan yhden viikonlopun aikana huomattavan matkan. Roadtripin lisäksi voi nauttia esimerkiksi lempimusiikista tai kuunnella äänikirjaa. Pääasia on, että hetkessä päätetty viikonloppureissu ei ole liiaksi suunniteltu.

Uusimmat