Kiinalaisten luotain löysi Kuusta geelimäistä ainetta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kiinalainen Chang’e 4 -luotain laskeutui alkuvuodesta onnistuneesti Kuun pimeälle puolelle. Nyt kuun pinnalta on löydetty geelimäistä ainetta. Löydön teki luotaimen pienempi kuukulkija Yutu-2.

Tehtävää maasta käsin seuranneet tutkijat huomasivat luotaimen kameran ottamassa kuvassa epätavallisen väriseksi kuvailtua ainetta kraaterin sisäreunalla. Kuukulkijan suunniteltua tehtävää siirrettiin löydöksen vuoksi, ja kraateria alettiin tutkimaan tarkemmin.

Löydöksestä ei ole toistaiseksi tarjottu uutta tietoa. Tutkijoiden kerrotaan parhaiten analysoivan ainetta, uutisoi Space.com. Chang’e 4 on ensimmäinen Kuun pimeän puolen pintaa tutkiva luotain. Tehtävän tavoitteena on muun muassa kerätä näytteitä ja tutkia Kuun pinnan mineraaleja.