Avioerojuristit paljastivat: Näin parannat parisuhteen kommunikointia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kaikki suhteet toimivat oikeanlaisen kommunikaation avulla. Kukaan ei pysty lukemaan toisten ajatuksia tai tietää, mistä ilonaiheet tai ongelmat syntyvät. Niistä on keskusteltava.

Asioista voi olla eri mieltä myös rakentavasti ja ilman riitelyä. Purewow-julkaisun mukaan New Yorkissa toimivat avioerojuristit tietävät, että suurin osa parisuhteiden ongelmista syntyy kommunikaation puutteesta. Keskustelu pysyy maltillisena kun kuvittelee, että sananvaihto nauhoitetaan myös muiden kuunneltavaksi. Omien ajatusten kanssa on oltava suorapuheinen ilman vihjailua tai kiertelyä ja kaartelua.

Vakavalle keskustelulle on hyvä varata oma aikansa. Molempien osapuolten on oltava rauhallisia. Tärkeintä ei ole olla oikeassa, vaan merkityksellistä on oikeanlaisen viestin meneminen perille. Pikkuasioiden ei kannata antaa paisua turhan suuriksi, vaan ne käsitellään ja niistä opitaan.

Ammattiapu on sitä varten, että voi saada apua oman elämän karikoiden selättämiseen. Ihmiset pelkäävät terapeutteja turhaan, vaikka niistä on osoitettu olevan suurta apua ongelmatilanteissa. Ulkopuoliset silmät näkevät asioita, joita ihmiset itse eivät välttämättä ole edes huomanneet. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin rehellisyys ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan.