Edulliset häät ensi kesäksi? Aloita suunnittelu viimeistään nyt

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mikäli haluaa viettää ikimuistoisen hääpäivän pienellä budjetilla, tulee juhlaa valmistella huolellisesti etukäteen. Ensi kesän naimakauppoja on parasta suunnitella jo nyt.

Hääjuhlien järjestäminen voi olla kallista, mutta huolellisella suunnittelulla ja vertailulla voi säästää pitkän pennin kustannuksissa. Eniten rahaa menee yleensä juhlapaikan vuokraamiseen ja tarjoiluihin. Myös kukkalaitteet ja koristelu lohkaisee mojovan summan budjetista.

Kannattaa vertailla eri pitopalveluiden hintoja. Usein edullisimmaksi tulee juhlapaikka, jossa tilavuokra sisältyy paikan päältä tilattuihin ruokiin. Toki näppärimmät järjestää häät vaikkapa omistamassaan ladossa ja valmistaa tarjottavat ruoat itse. Alkoholikustannuksissa voi säästää baarin avulla, jossa vieraat maksavat juomistaan – tämä voi kuitenkin aiheuttaa närää.

Kun vieraiden määrä on päätetty, on myös helpompi päättää budjetti. Kaikesta on soittava kumppanin ja mahdollisten maksumiesten, eli vanhempien kanssa etukäteen. Kustannuksia voi karsia valmistamalla hääkutsut itse ja perustamalla ilmaisen nettisivuston juhlilleen.

Koska juhla kestää loppujen lopuksi yhden ainoan päivän, kannattaa vuokrata ja lainata mahdollisimman paljon tarvikkeita, asuja tai muuta rekvisiittaa sen sijaan, että ostaa kaiken itselleen. Arkipäivänä avioituessa säästää pitkän pennin, koska silloin juhlapaikkoja sekä pitopalveluita ja esiintyjiä on helpommin saatavilla.

Uusimmat