Kojelautakameran uskomaton video: Auto törmäsi sohvaan moottoritiellä

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Pimeällä autotiellä ajaessa saa olla tarkkana. Hämärässä esimerkiksi tietä ylittävien eläinten havaitseminen voi olla vaikeaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Tuoreella yhdysvaltalaisella viraalivideolla nähdään kuitenkin tilanne, jollaiseen harva kuvittelisi joutuvansa moottoritiellä. Siinä autoa vastaan ilmestyy pimeällä tiellä sohva.

Kuljettaja havaitsee sohvan viime hetkellä ja päätyy kolhaisemaan sitä ajoneuvollaan. Videon Youtubessa jakaneen Nick Razzanon mukaan kuljettajalle ei kuitenkaan käynyt kuinkaan ja autonkin kärsimät vahingot jäivät pieniksi.

Uusimmat