Farrah Abrahamin hinnasto paljastui – fanitapaaminen maksaa 5 000 dollaria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teiniäideistä kertovasta MTV-realitysarjasta julkisuuteen noussut ja myöhemmin pornon takia siitä potkut saanut Farrah Abraham elää luksustyyliin, vaikka hän ei ole tehnyt säännöllistä työtä vuoden 2017 jälkeen. Aiemmin epäiltiin, että nainen työskentelee seuralaispalvelussa.

Nyt netistä on löydetty Farrah Abrahamin sivu, jonka kautta naisen voi varata esimerkiksi fanitapaamiseen 5.000 dollarilla. Lisäksi nainen myy kuviaan ja suostuu keskustelemaan faniensa kanssa maksua vastaan. Toisin sanoen nainen myy itseään.

Hinnastossa mainitaan kuukausittainen maksu, jota vastaan saa esimerkiksi valokuvia, Celebrity Insider uutisoi. Yritimme käydä katsomassa hinnastoa, mutta valitettavasti sivustoa päivitettiin parhaillaan. Liekö syynä viime päivien uutisointi aiheesta ja yleisöryntäyksestä aiheutunut päivitys kapasiteettiin?

Viime vuonna Farrah Abrahamin ystävä Phoebe Price kertoi Sophia-tytön yksinhuoltajaäidin myyvän itseään rikkaille miljonääreille korkeatasoisella nettisivustolla. Hänellä epäillään olevan myös lukuisia rahottajia, jotka kustantavat elämistä. Äskettäin hänen äitinsä Debra Daniels jopa myönsi, että Farrah Abraham tienaa vartaloaan myymällä, mikä ei kuitenkaan haittaa häntä.

Uusimmat