Google paljasti vuoden haetuimmat Halloween-asut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lokakuun lopussa vietetään jälleen halloweenia. Halloween-juhliin kuuluu tietenkin pukeutua teeman mukaisesti, ja monet niihin osallistuvat pähkäilevätkin parhaillaan mahdollisia naamiaisasujaan.

Nyt Google on paljastanut, minkälaisia asuja käyttäjät ovat etsineet hakukoneella. Vuoden 2019 ylimääräisesti suosituin naamiaisasu on ainakin Google-hakujen perusteella Se-elokuvien klovni Pennywise.

Googlen perusteella halloween-juhlissa tullaan näkemään myös useita noitia, Hämähäkkimiehiä, dinosauruksia, Disneyn Descendants-hahmoja ja pellejä. Saman teeman mukaista pukeutumista suunnittelevat parit hakivat muun maussa Liloa ja Stichiä, Bonnieta ja Clydeä sekä Aatamia ja Eevaa.

Pinnalla olevat ilmiöt näkyivät myös ryhmäasusteita etsivien hakusanoissa. Halloween-ryhmäpukuihin haetaan inspiraatiota muun muassa Fortnitestä, Stranger Thingsistä ja 1980-luvulta.

Uusimmat