Nainen painoi 190 kiloa – laihdutti vuodessa yli sata kiloa

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Viiden lapsen äiti oli niin tuhdissa kunnossa, että hän oli kiitollinen jokainen aamu herätessään. Hän pelkäsi elimistönsä pettävän yön aikana. Hän oli niin painava, että tavallinen kotivaaka ei edes mitannut hänen kilomääräänsä. Lopulta nainen sai tarpeekseen ja teki järisyttävän elämänmuutoksen.

Yhdysvaltojen Tennesseessä asuva 38-vuotias Noelle Dawson laihdutti 106 kiloa. Hän painoi suurimmillaan 188 kilogrammaa, joten painoa lähti reilusti yli puolet – ja yhden ainoan vuoden aikana. Hän treenasi sinnikkäästi samalla, kun pani koko ruokavalionsa uusiksi. Jäljelle jäi vain kasa ylimääräistä ihoa.

Lopulta Noelle päätti turvautua kirurginveitseen saadakseen uuden vartalonsa esiin ylimääräisen ihon alta. Se oli palkinto valtavasta elämänmuutoksesta. Suurin muutos tapahtui kuitenkin hänen mielessään – hän oppi taas rakastamaan elämää täysipainotteisesti.