Suomalaiset paljastavat: ”Näin lemmikki on vaikuttanut seksielämään!”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kaalimato.comin tuoreen kyselytutkimuksen mukaan viisi prosenttia suomalaisista on joutunut lemmikkieläintensä häiritsemäksi kesken seksin. Kissat ja koirat tuijottelevat, saattavat tulla haistelemaan tai voivat luulla omistajansa olevan hädässä ja ryhtyvät suojelemaan rakastelun osapuolia.

Kyselytulosten mukaan suurin osa lemmikinomistajista pystyy harrastamaan seksiä ilman eläintensä aiheuttamaa häiriötä. Yleisin ongelma lienee se, että eläin on mustasukkainen omistajastaan tai kaipaa huomiota juuri ihmisten eroottisen hetken aikana. Osa eläimistä ei anna omistajiensa edes masturboida rauhassa.

Onneksi 36 prosenttia kyselyyn vastanneista on opettanut lemmikkieläimensä antamaan rauhan petipuuhille. Osa ihmisistä on tehnyt periaatepäätöksen, että lemmikit eivät edes kuulu sänkyyn, vaan he voivat nukkua muualla kodissa. Joissakin parisuhteissa on nostettu kissa tai koira jopa tärkeämmäksi kuin oma kumppani, ja sille annetaan kaikki ylimääräinen hellyys. Ei siis ole ihme, että eläin odottaa saavansa samanlaista kohtelua myös seksin aikana.