ASAP Rocky paljastui seksiaddiktiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri ASAP Rocky on puhunut avoimesti seksielämästään. Tuoreessa haastattelussa tähti kertoo olevansa riippuvainen seksistä.

– Olin aina seksiaddikti. Se alkoi varmaan yläasteella. Olin kiimainen. Kiveksissäni ei edes ollut vielä spermaa mutta olin silti kirjaimellisesti aina kiimainen, ASAP paljastaa Power 105.1 -radiokanavan haastattelussa.

ASAP Rocky Blockfesteillä 2019, Kuva: Santeri Saarinen

Haastattelija Angie Martinez huomautti räppärille kiimaisuudella ja seksiaddiktiolla olevan ero. Tähden mukaan hän on kuitenkin varma diagnoosistaan.

TMZ:n mukaan ASAP Rocky on paljastanut aikaisemmin hankkineensa 100 000 dollarin sängyn ryhmäseksisessioita varten. Hän on myös kertonut osallistuneensa ensimmäisiin orgioihinsa 13-vuotiaana.