Suomalaiset julkkisnaiset aloittivat yhteistyön – uusi videokanava marraskuun alussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mallina, kauneuskonsulttina ja DJ:a itsensä vuosikausien ajan elättänyt suomalaisjulkkis Suvi Pitkänen opiskelee parhaillaan uutta alaa Laajasalon opiston medialinjalla. Nainen kertoo elävänsä todella kiireistä elämää.

– Tahti on ollut aika kova, ja kieltämättä ajoittain aika kova stressi vaivannut. Monen eri osa-alueen yhdistäminen ei aina tosiaan ole helppoa, ja kyllä uuvahdus ollut lähellä. Olen ollut monessa projektissa viimeisen vuoden aikana mukana, ja nyt hiljattain jouduin käymään itseni kanssa keskustelun siitä mihin kaikkeen voimat riittävät, Pitkänen kirjoittaa blogissaan.

Nainen on aloittanut yhteistyön pitkäaikaisen ystävänsä, toisen suomalaisjulkkis Alisa Ranta-ahon kanssa. Naiset ovat kuvanneet materiaalia pian strattaavalle Youtube-kanavalle. Tulossa on ainakin viisi videota.

– Mulla ja Alisalla aukeaa tulevan kuun vaihteessa YOUTUBE – kanava jonne tänään kuvattiin ensimmäiset viisi videota! Meillä oli ihan huippu päivä kuvausten parissa ja saatiin kuvattua teille paljon mielenkiintoista katsottavaa!, nainen lupailee.

View this post on Instagram

Together we are stronger. Yksi mun lempi sanonta.🖤 Uskotko sä yhteistyöhön? . . . . Mä uskon siihen että asia kun asia, yhdessä saavuttaa enemmän. Sen lisäksi että ystävistä saa voimaa ja energiaa ihan perus arkeen hirveästi, yhteistyö kantaa hedelmää työelämässä ja vie aina pidemmälle elämän eri projekteissa. Yhdessä on sitäpaitsi paljon kivempi tehdä, mutta myös se ettei aina kaikkea tarvitse tehdä yksin on kivaa, helpottavaa ja tehokkaampaa!👯‍♂️ Meidän ensimmäinen Tube – jakso vastaa TEIDÄN kysymyksiin! Mitä te haluatte tietää meistä? Kysy mitä vaan maan ja tai ajan väliltä stories – osiossa vastaamalla kyselyyn!!🔥 . . . #youtube #vloggers #friends #brunettes #friendshipgoals #togetherwearestronger #askusanything #kysymitävaan #mevastataan

A post shared by Suvi Pitkänen (@suvipitkanen) on