Mies tarttui hurjaan haasteeseen – pyykkilautavatsa kuudessa viikossa

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yksi kuntoilijoiden ultimaalisista tavoitteista on saada näkyvät vatsalihakset. Brendan Jones -niminen mies päätti testata haastetta, jossa hän yritti saada itselleen six packin kuudessa viikossa.

Aiemmin kovassa kunnossa ollut mies päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa keskivartalonsa ulkonäön kertaheitolla. Mies halusi polttaa rasvaa ja kasvattaa lihaksia, joten hän muutti ruokavalionsa proteiinipitoiseksi. Hänen piti kuitenkin lisätä nopeasti rasvaa ruokavalioon, koska intensiivisen treenaamisen vuoksi hänen painonsa alkoi pudota liian nopeasti – mikä ei puolestaan kasvata lihaksia.

Kolmen viikon kotijumppajakson jälkeen hän liittyi kuntosalille, jotta saisi monipuolisempaa lihaskuntoharjoittelua keskivartalon alueelle. Kuntosaliharjoittelun lisäksi hän jatkoi kuntoilua kotona sekä lenkkipolulla. Brendan Jones myöntää, että kuuden viikon vatsalihaskuuri oli yksi kaikista vaativimmista tavoitteista hänen elämässään, mutta kuten tuloksista voi päätellä, on sinnikkyys palkittu timmillä keskivartalolla. Kunnioitettava suoritus.