Mies otti mallia pornoelokuvasta – esitteli penistään kaupassa seksin toivossa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Amerikan Iowassa on pidätetty mies, joka luuli pornoelokuvien tapahtumien toteutuvan myös tosielämässä. Valitettavasti miehen paljaan peniksen kaupassa nähnyt nainen ei ollut täysin samaa mieltä asiasta. Hän soitti poliisille.

The Smoking Gun kertoo 23-vuotiaan Nicholas Sheehyn lähteneen Ottumwassa sijainneeseen Dollar General -kauppaliikkeeseen. Hän meni kaupassa poikansa kanssa olleen naisen luokse ja näytti heille penistä. Sheehy luuli, että nainen suhtautuisi seksuaalisesti näkyyn.

Sheehy sanoi myöhemmin poliisille, että oli nähnyt samankaltaisen kohtauksen aikuisviihde-elokuvassa, joten hän ajatteli, että nainen kiihottuisi näystä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Sheehyn eroottinen kauppareissu siirtyi poliisiasemalle. Hän saanee syytteen itsensäpaljastelusta.