Rambo-elokuvalle Suomessa jälkikäteen K18-ikäraja – naapurimaissa K15

Elokuvat Viihdeuutiset · Stara.fi

Syyskuussa ensi-iltansa saaneen Rambo: Last Blood -elokuvan ikäraja on luokiteltu Suomessa uudelleen. Sen myötä elokuvan uusi ikäraja on nyt 18 vuotta, kun aiemmin elokuvan ikäraja Suomessa oli 16 vuotta. Muissa Pohjoismaissa Rambo-elokuvan ikäraja on 15 vuotta.

Luokittelussa haitallisuuskriteereiksi on arvioitu väkivalta, ahdistus ja alempiin ikärajoihin liittyvänä kriteerinä päihteet. Uudelleenluokittelu perustuu yleisöpalautteeseen, jonka mukaan elokuva sisältää runsaasti yksityiskohtaista, veristä ja osin sadistista väkivaltaa. Uusi ikäraja on voimassa heti ja teatterissa kävijöiden on varauduttava todistamaan ikänsä.

Rambo: Last Blood on viides ja viimeinen Rambo-elokuva. Lähes neljä vuosikymmentä ensimmäisen verenvuodatuksen jälkeen Sylvester Stallone palaa jälleen John Rambona, yhtenä kaikkien aikojen suurimmista toimintasankareista. Rambon kohdatessa Meksikon väkivaltaisimman kartellin, hänen on aika kohdata myös oma menneisyytensä. Viidettä elokuvaa edeltävä, vuonna 2008 ilmestynyt Rambo sai myös Suomessa 18 vuoden ikärajan.

Uusimmat