Pete Davidson vaihtaa julkkisnaisia kuin sukkia – taas yksi pikaromanssi päättyi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Ariana Granden kanssa pikavauhtia kihlautunut koomikkonäyttelijä Pete Davidson on nähty myös muiden julkkisnaisten seurassa viime aikoina. Hän treffaili hetken aikaa näyttelijä Kate Beckinsalea, kunnes vaihtoi taas uuteen.

Us Weekly kertoo 25-vuotiaan Pete Davidson tapailleen elokuusta asti näyttelijä Margaret Qualleyta. Suhde on kuitenkin päättynyt ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Pari vaikutti korviaan myöten ihastuneilta, mutta nyt he ovat jatkaneet suhdettaan pelkkinä ystävinä.

Pete Davidsonilla on vientiä ja hänen lähipiiristään kerrotaan, että aloitteet lähtevät usein naisten puolelta. Hollywoodissa huhutaan myös hänen olevan varsin hyvin varustettu, mikä saattaa lisätä joidenkin neitokaisten motiiveja parinmuodostukseen. Esimerkiksi Ariana Grande oli varta vasten aikoinaan pyytänyt manageriaan Scooter Braunia saattamaan heidät yhteen Pete Davidsonin kanssa.