Uskoon tullut Kanye West: ”Olen kaikkien aikojen suurin artisti!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mielenterveysongelmista vuosien ajan kärsinyt Kanye West pitää toisinaan hiljaiseloa mediasta. Vastapainona hän esiintyy jaksottain mediassa jopa manian kaltaisessa tilassa, jolloin hän saattaa herättää ihmetystä kommenteillaan. Äskettäin mies kertoi tulleensa uskoon ja kääntyneensä kristityksi.

Nyt Kanye West on kertonut pitävänsä itseään kiistatta ja epäilemättä kaikkien aikojen suurimpana ihmistaiteilijana, mitä maapallo on koskaan päällään kantanut. Apple Music’s Beats 1 Radion haastattelussa käyneen 42-vuotiaan mukaan asia on fakta, eikä sitä pysty kyseenalaistaa. Hänen mukaansa kyseessä on tosiasia, minkä todistaa pelkästään viime vuoden Donald Trumpin sloganilla varustetun lippalakin pitäminen julkisesti.

Miehen uusi Jesus is King -niminen albumi ilmestyy tänään. Hän on kertonut vaihtaneensa tyylin gospeliin. Neljän lapsen isä ja Kim Kardashianin aviomies osti äskettäin maatilan Yhdysvaltojen keskeltä erämaata Wyomingista. Kim Kardashian yritti hetken aikaa sopeutua erämaaoloihin, mutta muutti lapsineen pian takaisin kaupunkiin työtehtäviensä pariin.