Aito silikonipupu huulet sinisenä: ”Minulla on pakkomielle huulitäytteistä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Useat plastiikkakirurgiaan liikaa turvautuneet ihmiset ovat myöntäneet, että eivät pysty lopettamaan kehonsa muokkaamista. He ovat jääneet koukkuun täyteaineiden ottamiseen ja kauneutensa jalostamiseen. Kauneusleikkauksilla voi parannella ulkonäköä tai kosmeettisia virheitä.

Äärimmilleen vietynä plastiikkakirurgia voi saada päinvastaisen tuloksen, kun kauneutta tavoitteleva muuttuu luonnottomaksi. Näin on käynyt useille julkisuuden henkilöille, joiden kumimaiset kasvonpiirteet järkyttävät. Osa vetää överiksi tarkoituksella.

Silikonibimboille on perustettu nettiin lukuisia fanisivustoja ja ihmisryhmästä on tullut eräänlainen ilmiö. Yksi eniten faneja keräävistä on jättimäiset huulet itselleen aikojen saatossa hankkinut nainen, joka kulkee nimellä Real Silicone Bunny. Hänen huulensa täyttävät puolet kasvoista.

Nyt nainen on myöntänyt Instagramissa omaavansa pakkomielteen täyteaineisiin. Addiktion myötä hänen huulensa paisuvat entisestään, vaikka ne ovat jo nyt luonnottoman kokoiset. Hän korostaa turbohuuliaan näyttävillä huulipunilla, joista hän on valinnut tällä kertaa väriksi silmiensä kanssa sävysävyyn olevan sinisen.

https://www.instagram.com/p/B3zOFX5Bg9F/