Mies maksoi taksin nyrkiniskulla Kuopiossa – kuljettaja otti kiinni sivullisten avulla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Siilinjärvellä asuva mie oli tilannut itselleen taksin perjantai-iltana. Hän halusi kulkea Vuorelasta Kuopion keskustaan. Kun tuli maksun aika, löi asiakas taksinkuljettajaa nyrkillä.

Poliisi kertoo, että 46-vuotias mies löi taksikuskia nyrkillä päähän. Mies poistui taksista iskun jälkeen ja yritti lähteä karkuun. Taksin kuljettaja lähti kuitenkin miehen perään.

Matkustaja oli vielä kertaalleen yrittänyt lyödä taksinkuljettajaa. Sen jälkeen hän potkaisi kuskia. Taksinkuljettaja sai miehen kiinni kahden sivullisen avustuksella. Taksilla matkustanutta miestä epäillään alustavasti pahoinpitelystä sekä lievästä petoksesta.

Uusimmat