Netflixin uudesta ominaisuudesta kohu

Digi · Tim Isokivi

Netflix kokeilee parhaillaan ominaisuutta, jonka ansiosta katsojat voisivat vaikuttaa elokuvien ja sarjojen toistonopeuteen. Kaikki eivät ole suhtautuneet ideaan innolla.

Uuden ominaisuuden myötä Netflixin toistonopeutta voisi esimerkiksi hidastaa 0,5 -kertaisesti ja nopeuttaa 1,5 -kertaisesti. Yhtiön mukaan kyseessä on toivottu ominaisuus. Monet esimerkiksi kuuntelevat podcasteja nopeammalla toistolla aikaa säästääkseen.

Ominaisuus on saanut myös vastustusta muun muassa Ant-Man -elokuvan ohjanneelta Peyton Reediltä. Toistonopeuden vaihtelua pidettiin ohjaajien työhön kajoamisena.

Ominaisuus ei olisi ennenkuulumaton suoratoistopalveluiden parissa. Esimerkiksi Yle Areenassa katsojat ovat jo pidemmän aikaa voineet muuttaa itse toistonopeutta.