Lukuisissa klassikkoelokuvissa uransa aikana esiintynyt ranskalaisnäyttelijä Catherine Deneuve on joutunut sairaalaan. Syynä on halvauskohtaus.
76-vuotiaan tähden perheen mukaan kohtaus oli lievä, eikä näin ollen jättänyt pysyviä vammoja. Tähti on Associated Press -uutistoimiston mukaan parhaillaan hoidettavana Pariisissa sijaitsevassa sairaalassa.
Deneuve oli ennen kohtausta näytellyt tulevassa De Son Vivant -elokuvaa. Emmanuelle Bercotin ohjaaman elokuvan on määrä ilmestyä ensi vuonna.
Pitkän linjan näyttelijä muistetaan rooleistaan elokuvissa kuten Inho, Cherbourgin sateenvarjot, Päiväperho ja Dancer in the Dark. Hän on voittanut uransa muun muassa parhaan naispääosan Cesarin elokuvasta Viimeinen metro.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, Ranska, sairaala tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.