Sanan uusi musiikkivideo Palaa nyt ensinäytössä Starassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

X Factorista tunnetuksi tullut räppäri Sana julkaisi taannoin Palaa-singlensä, jonka musiikkivideo saa nyt Starassa ensinäyttönsä. Kappale on Sanan yhdeksäs singlejulkaisu, ja sen tuottajana on toiminut Vesa ”Veli Hiidenmaa” Lappalainen.

– Tää biisi on raastava tilitys umpikujaan ajautuneesta suhteesta. Siitä, kun tuntuu ettet riitä tai kelpaa toiselle sellaisena kuin olet. Valitettavan usein meissä herää tällaisia ajatuksia. Pitää muistaa, ettei toista voi tai pidä muuttaa. Rakkautta on myös päästää irti, Sana kertoo.

Palaa-kappaleen musiikkivideolla nähdään oululaisista misseistä Miss Oulu Teija Tolvanen, Miss ja Mr Nordic Katri Pälve ja Jere Laava ja tuore Miss Bomber Emilia Nikula sekä useista kauneuskilpailuista tuttu Benita Luttinen.

Sanan musiikki on muuttunut hiljalleen puhtaasta räpistä popin puolelle, sillä Palaa on jo toinen kokonaan laulettu kappale. Ensimmäinen lauluvetoinen kappale Pelkkää noppapelii sai kahdessa kuukaudessa 200 000 kuuntelua Spotifyssä. Sana kuitenkin lupaa, että häneltä tullaan jatkossa kuulemaan myös räppiä.