Vaatekoko japanilaisessa kaupassa: ”Läski”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Länsimaissa kehopositiivisuus on tuonut mukanaan sen, että lihavia ihmisiä ei saisi enää kutsua lihaviksi. Ylilihavuus on samaan aikaan muodostunut hyvin vakavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi erityisesti Yhdysvalloissa, jossa on 160 miljoonaa ylipainoista ihmistä.

Nyt on selvinnyt, että ainakin japanilaisissa vaatekaupoissa ylipainoisista puhutaan edelleen oikeilla termeillä, sillä XXXL ja XXXXL -merkintöjen sijaan sikäläisessä vaatekaupan hintalapussa lukee englanniksi yksinkertaisesti ”FAT”, eli ”LÄSKI”. Asiakkaan ottama kuva leviää parhaillaan sosisaalisessa mediassa vauhdikkaasti.

Yhdysvalloissa lähes kolme neljännestä miehistä ja yli 60 prosenttia naisista on joko ylipainoisia tai vakavasti ylipainoiksia. Muutos on ollut dramaattinen, sillä nykyisin alle 20-vuotiaista nuorista lähes 30 prosenttia on ylipainoisia. Vuonna 1980 heitä oli vain noin kymmenen prosenttia.