Someraivo meni liian pitkälle – Taylor Swiftin fanit uhkasivat levy-yhtiötä ampumisella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Countrymusiikilla uransa aikoinaan aloittanut Taylor Swift on ajautunut ilmiriitoihin manageri Scooter Braunin ja levy-yhtiöpomo Scott Borchettan kanssa. Taustalla on yrityskauppa, jossa Braun osti Big Machine Records -yhtiön nimiinsä. Samalla Taylor Swiftin kappaleet siirtyivät hänen omistukseensa.

Nyt riitaa on puitu julkisesti, ja molemmat tahot ovat julkaisseet tiedotteensa asiasta. Taylor Swift on pyytänyt faneiltaan apua puolustautumisessaan. Hänen mukaansa hänen kappaleensa omistava levy-yhtiö on riistofirma, joka on estänyt kaikkien naisen aiempien tuotantojen esittämisen.

Taylor Swift on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan, että hänet on yritetty pakottaa taipumaan levy-yhtiön tahtoon, jossa hän ei saisi omia kappaleita omistukseensa, saisi nauhoittaa niitä uudelleen tai puhua koko tilanteesta julkisesti. Myös naisesta tekeillä ollut Netflix-dokumentti on jäissä riidan takia.

Hän pyysi fanejaan kertomaan musiikkimoguleille, Braunille ja Brochettalle, mitä mieltä he ovat tilanteesta. Taylor Swiftin fanit ovat tunnetusti fanaattisia, joten tilanne eskaloitui nopeasti. Fanit ovat lähettäneet Big Machine Recordsin työntekijöille tappouhkauksia, ja levy-yhtiön toimisto on jouduttu sulkemaan turvallisuussyistä, The Blast uutisoi. Levy-yhtiö on väittänyt Swiftin valehdelleen, että sopimuksista ei olisi pyritty neuvottelemaan.

https://www.instagram.com/p/B4zhlcljUPA/