Vuosikymmeniä sitten kadonnut vihkisormus löytyi – tuhansien kilometrien päästä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joskus jo vuosia sitten kadonneet esineet voivat löytyä täysin yllättävistä paikoista. Vuonna 1992 vihkisormuksensa kadottanut nainen on yllättäen saanut korunsa takaisin. Yhdysvaltojen Portlandissa asuva Melisse De La Mare kadotti sormuksensa lasketellessaan Oregonin Mount Bachelorissa.

Hän oli ehtinyt olla naimisissa vasta muutaman kuukauden ajan. Taannoin Alabamassa asuva koruseppä Heather Langley kuuli asiakkaansa löytäneen 1990-luvulla sormuksen. Langley onnistui selvittämään asiakkaan tarjoamien tietojen ja sormuksen kaiverruksen perusteella sen oikean omistajan.

De La Mare sai lopulta sormuksensa takaisin yli 3 000 kilometrin päästä ja 27 vuotta myöhemmin. Hänestä ja Langelystä on sittemmin tullut ystäviä, uutisoi UPI.