Trumpin kampanjatiimin videosta viraalihitti – presidentti Avengers-pahiksena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Presidentti Donald Trumpin uudelleenvalintaa presidentiksi ajava kampanjatiimi on jakanut runsaasti somehuomiota herättäneen videon. Siinä Trump esitetään Avengers-elokuvien pahiksena, Thanoksena.

Twitterin Trump War Room -tilillä jaetulla videolla Thanos-Trump kertoo olevansa vääjäämätön ja napsauttaa sormiaan. Sen myötä demokraattipuolueen johto häviää atomeiksi.

Avengers-elokuvien Thanoksen tavoitteena oli hävittää puolet kaikista maailmankaikkeuden elävistä olennoista. Siksi moni ihmettelikin, miksi presidentti halutaan kampanjassaan esittää juuri kyseisenä hahmona. Videota kritisoi myös Thanosin Marvelille vuonna 1973 luonut  Jim Starlin.

– Maani ja vapaan maailman johtaja nauttii tullessaan verratuksi massamurhaajaksi. Kuinka sairasta se on? Nämä ovat surullisia ja outoja aikoja, Starlin kuvaili The Hollywood Reporter -lehdelle.