James Blunt esiintyy kesällä Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittitähti James Blunt palaa Suomeen kesäkuussa 2020 suuren kysynnän siivittämänä. Vantaan Myyrmäki stadionilla 7. kesäkuuta kuultava konsertti on osa artistin lokakuussa julkaiseman Once Upon A Mind -albumin maailmankiertuetta. Bluntin debyyttialbumi Back To Bedlam täytti tänä vuonna 15 vuotta.

Bluntin uran alkua voidaan pitää yhtenä pop-historian räjähtävimmistä. Jo debyyttisingle High antoi ennakkovaroitusta tulevasta, ja You’re Beautiful -kappale räjäytti lopulta pankin. Tähän päivään mennessä kappaleen musiikkivideo on kerännyt YouTubessa jo yli 435 miljoonaa katselukertaa, ja Spotifyssa biisi on kerännyt niin ikään muhevan yli 406 miljoonan kerran kuuntelun.

Lukuisia musiikkialan palkintoja urallaan saanut James Blunt on vieraillut Suomessa viimeksi Pori Jazzeilla vuonna 2018. Vuonna 2009 Blunt myi Hartwall Arenan täyteen.

Uusimmat