Pojan koira katosi – tunteikas kohtaaminen videolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lemmikit ovat kuin perheenjäseniä, joita kohdellaan arvokkaasti ja olennaisena osana omaa yhteisöä. Siksi koiran tai kissan menettäminen voi tuntua raskaalta ja suru voi olla suurta.

Sweet Buffalo on julkaissut Youtubessa videon, jolla nähdään koulusta kotiin lähtevä poika. Koululainen kävelee rakennuksesta ulos vanhempiensa autoa kohti. Autossa odottaa suloinen yllätys.

Musta mopsi odottaa häntä vipattaen poikaa autoon. Se on koululaisen rakas lemmikki, mikä on ollut kadoksissa. Ihana jälleennäkeminen saa kyyneleet niin pojan kuin videon katsojienkin silmiin.

Uusimmat