Rattijuoppo oli niin humalassa ettei huomannut renkaan puuttuvan

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Rattijuopon tunnistamiseen ei tarvita aina puhallutustestiä. Joskus ratin takana istuvan kuljettajan päihtymystila käy ilmi poliiseille jo pitkän matkan päästä. Iso-Britannian South Yorkshiren poliisit pysäyttivät taannoin Peugeot-merkkisen auton.

Sen kuljettaja pidätettiin vanhentuneella ajokortilla ja ilman ajamisesta, onnettomuuspaikalta pakenemisesta, oikeudenkäyntiin saapumatta jättämisestä ja rattijuopumuksesta epäiltynä.

Vaikka kuljettaja oli syyllistynyt lukuisiin rikkomuksiin, oli poliisin mukaan rattijuopumus teoista kaikkein raskauttavin. Kuljettaja oli nimittäin niin humalassa, ettei hän ollut tajunnut ajaessaan yhden renkaan puuttuvan autostaan.

 

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.