Boeing keskeytti Boeing 737 Max -lentokoneiden valmistuksen

Matkailu Ohhoh! · Tim Isokivi

Boeing-yhtiön 737 Max -koneet olivat aikaisemmin tänä vuonna otsikoissa tuhoisien onnettomuuksien ansiosta. Ne julistettiin lentokieltoon eri puolilla maailmaa Indonesiassa ja Etiopiassa tapahtuneiden lentoturmien vuoksi.

Nyt Boeing aikoo keskeyttää 737 Max -koneiden valmistuksen kokonaan. Konemallien valmistus loppuu tammikuussa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka kauan yhtiön taannoisessa tapaamisessa päätetty keskeytyksen on tarkoitus jatkua.

Lokakuussa 2018 ja maaliskuussa 2019 tapahtuneet onnettomuudet vaativat yhteensä 346 henkeä. Yhdysvaltojen ilmailuhallinnon mukaan onnettomuuksilta ei vältytä, mikäli lentokonemallin suunnitteluun ei tehdä uudistuksia. BBC-uutissivuston mukaan onnettomuuksien uskotaan johtuneen koneiden automaattisesta ohjausjärjestelmästä.