George Michaelin sisko löydetty kuolleena – veljensä kuoleman vuosipäivänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu poptähti George Michael kuoli jouluna 2016 kotonaan Englannissa. Poptähden hautajaiset viivästyivät useilla kuukausilla. Kuolemaan epäiltiin liittyvän päihteitä, mutta ruumiinavauksessa selvisi, ettei näin ollut. Asiantuntija varmisti, että tähti kuoli luonnollisista syistä. Nyt kuoleman vuosipäivänä kuoli hänen siskonsa.

Kampaajana työskennellyt Melanie Panayiotou löydettiin joulupäivänä kuolleena kotoaan. Traagisen löydön teki hänen siskonsa Yioda Panayiotou, joka vahvisti suru-uutisen The Mirror -lehdelle. Hän ei halunnut kommentoida tapausta muilta osin.

Lontoon viranomaiset vahvistivat saaneensa hälytyksen Oak Hill Parkissa sijaitsevaan yksityisasuntoon kello 19.35. Potilas oli kuitenkin kuollut, kun ensihoitajat saapuivat paikalle. Kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Laulaja Myös George Michael menehtyi jouluna 2016 kotonaan. Hänen kuolemansa epäiltiin alunperin olleen huumeiden syytä, mutta lopulta kuolinsyyksi todettiin rasvamaksa, joka voi johtua alkoholin käytöstä tai diabeteksesta. Hänellä oli lisäksi sydänlihassairaus ja sydänlihastulehdus, jotka aiheuttivat lopulta sydämen pysähtymisen.