Joulupäivän ajelu päättyi piikkimattoon – huumehörhö kaahasi Lahdesta Iittiin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hämeen poliisilaitoksen partio kiinnitti huomiota Lahdessa Pekanmäessä liikenteen seassa puikkelehtivaan henkilöautoon. Auto liikkui huomiota herättävästi. Poliisit päättivät pysäyttää ajoneuvon ja tarkastaa sen kuljettajan ajokunnon.

Auto kuitenkin kiihdytti Kouvolan suuntaan pyrkien karistamaan poliisipartion kannoiltaan. Auton takaa-ajo jatkui aina 40 kilometrin päähän, Kausalaan asti, missä Kouvolan suunnasta tullut poliisipartio sai ajatettua auton piikkimattoon Iitintiellä. Piikkimattoon ajon seurauksena auton nopeus laski sen verran, että Kuusaantiellä poliisipartio sai puskettua auton tien sivuun.

Takaa-ajon aikana auton nopeudet vaihtelivat 80–170km/h välillä. Autoa kuljettanutta vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Auton kyydissä ollutta vuonna 2000 syntynyttä miestä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.