Valkopartainen mies ryösti pankin – heitteli rahaa ympäriinsä ja toivotti hyvää joulua

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Colordaossa todistettiin aatonaattona lähes jouluisaa pankkiryöstöä. Rikoksen suorittanut mies jakoi varastamiaan rahoja ohikulkijoille. 65-vuotias valkopartainen David Wayne Oliver oli kävellyt pankkivirkailijan luokse ja kertonut piilottelevansa asetta taskussaan.

Saatuaan virkailijalta vaatimansa rahat hän poistui pankista. Sen sijaan että Oliver olisi paennut kiireesti paikalta alkoi hän heittelemään rahaa ohikulkijoille, toivottaen heille hyvää joulua. Tämän jälkeen ryöstäjä käveli läheisen Starbucks-kahvilan eteen ja jäi odottamaan hänet pidättäneitä poliiseja.

Silminnäkijä kertoo 11 News -uutissivustolle näyttäneen siltä kuin ryöstäjä olisi halunnut tulla pidätetyksi. Osa ohikulkijoista oli palauttanut Oliverin heittelemät rahat pankkiin, mutta poliisin mukaan tuhansia dollareita ryöstösaaliista on jäänyt puuttumaan.