Tässä säässä uuttavuotta juhlitaan – lumen määrä harvinainen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uusi vuosi otetaan vastaan lähes koko maassa selkeässä säässä, uudenvuodenpäivänä sataa monin paikoin. Tuuli jatkuu vuodenvaihteen yli kohtalaisena.

Ilmatieteen laitoksen eilen tekemän ennusteen mukaan tänään aamulla sataa vettä tai lunta maan itäosissa. Sateet kuitenkin väistyvät vähitellen itään, kylmempää ja kuivempaa ilmaa virtaa pohjoisesta maan eteläosiin saakka.

– Sää selkenee uudenvuodenaattona laajalti koko maassa illan aikana. Pohjoisen ja lännen välinen tuuli jatkuu kuitenkin kohtalaisena vuodenvaihteen yli, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala.

Lämpötila on vuoden vaihtuessa maan etelä- ja länsiosassa +1 ja -5 asteen välillä, lauhinta on maan lounaisosassa. Maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on -4 ja -10 asteen välillä. Lapissa on pakkasta 7–17 astetta.

Uudenvuodenpäivänä lännestä lähestyy uusi sadealue, ja maan eteläosaa lukuun ottamatta sataa laajalti. Sateet alkavat jo aamulla länsirannikolla. Samalla Suomeen virtaa lauhempaa ilmaa, ja sateet tulevat sekä vetenä että lumena. Tämä voi huonontaa ajokeliä varsinkin maan itä- ja pohjoisosissa.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi vaihtuu Suomessa tavallisesti talvisessa pakkassäässä. Tyypillisesti vuodenvaihteen lämpötilat ovat yöllä maan etelä- ja keskiosassa noin -8 ja -15 asteen välillä, pohjoisessa -15 ja -20 asteen välillä. Rannikolla on yleensä hieman lauhempaa. Maan eteläosassa on vuodenvaihteessa lunta keskimäärin 10–20 senttimetriä, maan keskiosassa 20–40 senttimetriä ja maan pohjoisosassa 40–50 senttiä.