Caitlyn Jenner oli 22 päivää viidakossa – ymmärsi hyvin tärkeän asian

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sukupuoltaan viisi vuotta sitten vaihtanut Bruce Jenner tunnetaan nykyisin Caitlyn Jennerinä. Hän esiintyi äskettäin brittiläisessä realityohjelmassa nimeltään I’m A Celebrity… Get Me Out of Here! 70-vuotias nainen pärjäsi viidakossa hyvin ja sijoittui viidenneksi.

Viidakossa oleminen teki Caitlyn Jennerille hänwn omien sanojensa mukaan hyvää. Hänellä oli pitkästä aikaa mahdollisuus pohtia elämäänsä syvällisemmällä tasolla ja panna asiat oikeaan perspektiiviin siitä, kuinka onnellinen hän oikeastaan onkaan. Hän myöntää, että elämään on mahtunut paljon vaikeita aikoja, mutta loppupeleissä hän on onnellinen.

– Olinpa parisuhteessa tai en, näen itseni tulevaisuudessa todella onnellisena, enkä tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Viidakossa oleminen antoi mahdollisuuden selvittää ajatuksia ja pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Olen iloinen, että kokemus auttoi minua ymmärtämään, että olen todella onnellinen nykyisin, Caitlyn Jenner kertoi Daily Mail -lehdelle.