Vararikossa oleva Katie Price suunnittelee jälleen kauneusleikkausta – asiantuntijat varoittavat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ulkonäköään rajusti vuosien aikana leikellyt povipommi Katie Price suunnittelee neljättä kasvojenkohotusta. Nainen joutui taannoin lentämään Turkkiin komplikaatioideen korjausleikkaukseen, kun kolmannen kasvojenkohotuksen tikit tulehtuivat.

Ihmiset ovat varoitelleet Katie Pricea jatkamasta leikkauksia. Sen lisäksi, että 41-vuotiaan naisen ulkonäkö on outo, on leikkausten epäonnistumisen riski todella suuri. Closer-lehti kertoo, että Katie Pricella on vaikeuksia jo nyt avata silmiään ja kasvoja koristaa muhkeat arvet hiusrajan tuntumassa.

Katie Price yrittää tuntea olonsa nuoremmaksi leikkausten avulla. Vaikka hän tuntee edelleen kipua edellisen kasvojenkohotuksen jälkeen, on hän suunnitellut jo uusia plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Hän haluaa ainakin nenäleikkauksen, kaulan ihon kiristyksen, silmien kohotuksen ja poski-implantit. Hän on muokannut ulkonäköään parikymppisestä saakka, ja pelkästään rintoja on leikelty 11 kertaa.

Johtavat plastiikkakirurgit varoittelevat, että seuraava leikkaus voi olla kohtalokas. Naisen iho voi mennö kuolioon, solut vahingoittua pysyvästi tai hän voi saada verenmyrkytyksen. Pahimmillaan komplikaatiot voivat johtaa kuolemaan.

https://www.instagram.com/p/B6dfxMrjLTy/

https://www.instagram.com/p/B3b9pwnjhqe/