Ulkomaalaisten liiga murtautui omakotitaloon Sipoossa – poliisi sai tekijät kiinni Vantaalta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ulkomaalaiset miehet murtautuivat omakotitaloon Sipoossa Martinkyläntiellä lauantai-iltana 28. joulukuuta. Murtomiehet pääsivät asuntoon sisään ikkunan rikkomalla. Asunnon asukkaat eivät olleet tapahtuma-aikana kotona.

Asunnosta vietiin koruja ja muita arvoesineitä. Poliisi sai asuntomurrosta ilmoituksen, mutta epäillyt tekijät olivat ehtineet poistua ennen poliisin paikalle tuloa. Tekijöiden käytössä ollut auto pysäytettiin saman illan aikana Vantaan Ilolassa. Auton kuljettaja otettiin kiinni.

Kolme muuta auton kyydissä ollutta miestä pakeni juosten läheiseen metsikköön ja pääsivät karkuun. Helsingin poliisilaitoksen liikkuvan rikollisuuden ja Itä-Uudenmaan poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmät pääsivät varsin pian tekijöiden jäljille. Kolme muuta asuntomurtoon epäiltyä miestä otettiin kiinni jo sunnuntai-aamuna 29. joulukuuta Vantaalla sijaitsevasta yksityisasunnosta.

Paikalta löydettiin myös asuntomurron yhteydessä anastettua omaisuutta. Kiinnioton yhteydessä epäillyt tekijät yrittivät hävittää murtosaalista muun muassa huuhtomalla niitä alas vessasta ja heittämällä ulos ikkunasta. Tutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt tekijät ovat Georgian kansalaisia jotka olivat tulleet maahan vain joitakin päiviä ennen tekoa. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi kaikki neljä epäiltyä todennäköisin syin törkeästä varkaudesta.

Uusimmat