YouTube-tähti Emma Chamberlainilla kallis maku – huomaa eron jopa veden laadussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Emma Chamberlain on todella suosittu YouTube-tähti, joka on luonut omalle kanavalleen videosisältöä noin kahden vuoden ajan. Parissa vuodessa nainen on onnistunut saamaan kanavalleen tilaajia yli 8,5 miljoonaa, mikä on todella huima määrä.

Nuori nainen pääsi nyt ensimmäistä kertaa naistenlehden kansikuvamalliksi. Chamberlain kuvattiin Amerikan Cosmopolitan-lehden kanteen, minkä lisäksi naisesta tehtiin lehteen myös muutakin sisältöä. Cosmopolitanin toimitus testasi muun muassa sen miten kallis maku nuorella Youtube-tähdellä on.

Hauskalla videolla nähdään miten naisen makunystyrät ja päättelykyky laitettiin testiin. Lopputuloksesta päätellen Chamberlain on ehtinyt jo tottumaan luksukseen, koska hän tunnistaa melko vaivattomasti kalliit ruoat ja esineet edullisemmista ja myöntää itsekin olevansa asiantuntija ylellisyyden suhteen.