Google hyödyntää tekoälyä sääennusteissa – tarkkoja ennusteita entistä nopeammin

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Säiden ennustaminen saattaa tulevaisuudessa muuttua entistä tarkemmaksi. Näin väittää ainakin teknologiajätti Google, joka on hyödyntämässä tekoälyä meteorologiassa. Tekoälyn ja koneoppimisen käyttö sääennustuksessa on vielä alkutekijöissä.

Googlen tutkijoiden mukaan sen avulla esimerkiksi sateiden ennustaminen kilometrin tarkkuudella kuuden tunnin ajalle onnistuisi minuuteissa. Nykymenetelmin säätiedotteiden luominen voi kestää tuntikausia.

The Verge -sivuston mukaan tutkijat ovat varoittaneet nopeasti syntyvien sääennusteiden olevan tarpeen ilmastonmuutoksen myötä. Arvaamattomien sääolosuhteiden ansiosta lyhyen aikavälin sääennusteet ovat välttämättömiä esimerkiksi luonnonmullistusten kriisinhallinnassa.

Uusimmat