Räppäri Juice WRLDin kuolinsyy varmistui – ikävät spekulaatiot varmistuivat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hiphop-tähti Juice WRLD, eli 21-vuotias Jarad A. Higgins, menehtyi joulukuussa Yhdysvaltojen Chicagon lentokentällä. Miehen kuolema on ollut oikeuslääkärin mukaan vahinko. Hän kuoli huumemyrkytykseen, eli yliannostukseen.

Liittovaltion agentit kertovat, että Juice WRLD oli niellyt varmuuden vuoksi hallussaan olleet opioidia sisältäviä vahvoja Percocet-kipulääkkeitä, ennen kuin poliisit olivat tulleet tutkimaan hänen lentokonettaan. Yksityiskoneen lentäjä oli ilmoittanut viranomaisille ilmassa, että Juice WRLD ja hänen seurueensa kantoivat huumeita ja aseita mukanaan. Seurueelle kerrottiin, että heidät tultaisiin todennäköisesti tarkastamaan laskeutumisen jälkeen.

Tässä vaiheessa Juice WRLD nieli vahvat oksikodonipillerit. Hän menetti tajuntansa lentokentällä viranomaistarkastuksessa. Räppärille annettiin kahteen otteeseen opioidien yliannostukseen tarkoitettua Narcan-vastalääkettä. Juice WRLD tuli takaisin tajuihinsa 40 minuuttia myöhemmin. Hänet toimitettiin sairaalaan. Mies julistettiin kuolleeksi tunnin päästä, RadarOnline raportoi.

Räppärin turvamiehet pidätettiin, koska heidän hallustaan löydettiin aseita. Viranomaisten tarkastuksessa lentokoneesta löytyi yli 30 kiloa kannabista ja kolme käsiasetta. Viranomaisille huumelöytö ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, sillä he olivat tutkineet räppärin toimia jo aiemmin.

Uusimmat