Teini-ikäiset varastivat isän auton – esiintyivät sitten poliiseina Veikkolassa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kolme teini-ikäistä poikaa sai mielestään hyvän idean Kirkkonummen Veikkolassa tiistai-iltana 21. tammikuuta. Yhden pojan isän autoon asennettiin siniset ja punaiset hälytysvilkkuja muistuttavat valot. Tarkoituksena oli saada auto näyttämään siviilimalliselta poliisiautolta.

Pojat olivat onnistuneet erehdyttämään sivullista viritelmällään. Autoilija pysäytti ajoneuvonsa noin kello 23:30. Hän oli kuitenkin tajunnut pipopäisen teinin ja kaksi muuta virnuilevaa poikaa nähdessään, että kysymyksessä ei ollutkaan poliisiauto. Autoilija oli sen sijaan seurannut kyseistä autoa, mutta ei uskaltanut ajaa yhtä kovaa kuin karkuun kaasuttanut teinien ajoneuvo.

Paikalle hälytetty poliisipartio kohtasi teinien kuljettaman valepoliisiauton ja kääntyi sen perään. Pojat kaasuttivat karkuun. Lopulta he pysähtyivät, hylkäsivät auton ja juoksivat metsään. Hetken päästä kuljettajana toiminut teini tavoitettiin.

Seuraavaksi karkuteille jääneet kaverit soittivat hätäkeskukseen ja yrittivät peitellä tekoaan. He ilmoittivat kyseisen auton anastetuksi Veikkolasta hieman aiemmin. Auton kuljettajana toimineella nuorella miehellä oli ainoastaan kevytmoottoripyörän kuljettamiseen oikeuttava ajokortti.

Teini kertoi, että otti auton käyttöönsä ilman omistajan lupaa. Hän pääsi poliisin suojiin yöksi. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, virkavallan anastuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja moottoriajoneuvon käyttövarkautena. Tapauksesta on tehty myös lastensuojeluilmoitus.