Jessica Simpson avautui alkoholiongelmastaan – liian humalassa lasten pukemiseen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti ja näyttelijä Jessica Simpson on kirjoittanut elämäkerran, joka kantaa nimeä Open Book. Nimensä mukaisesti kirjassa nainen kertoo avoimesti lapsuuden traumoistaan ja paljastaa myös yksityiskohtia hänen alkoholiongelmastaan.

Jessica Simpson alkoi käyttämään alkoholia, minkä uskoo itse johtuneen siitä, että häntä käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi perhetutun toimesta. 39-vuotias tähti on Daily Mail -sivuston mukaan kertonut, että ollessaan pohjalla hän alkoi juomaan jo puoli kahdeksalta aamulla.

Jessica Simpson katuu sitä, että hänen lapsensa ovat joutuneet näkemään hänet todella humalassa ja huonossa kunnossa. Halloweenina vuonna 2017 tähti oli niin humalassa, että ei pystynyt auttamaan omia lapsiaan pukemaan heidän naamiaisasujaan ylle. Halloweenin jälkeisenä päivänä Jessica Simpson päätti muuttaa elämänsä suunnan ja lopettaa juomisen.

Uusimmat