61-vuotias Madonna avautui: Ei ole harrastanut seksiä pienipeniksisen kanssa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Popin kuningatar Madonna joutui lääkärin määräyksestä perumaan kymmenen konserttia hänen Madame X -kiertueeltaan. Nyt Madonna on kuitenkin viimein onnistunut palaamaan keikkalavalle ja punastuttanut kuuntelijoiden posket omilla härskeillä välispiikeillään.

Madonna oli ollut konserttilavalla jälleen suorapuheinen oma itsensä. 61-vuotias popdiiva oli Daily Mail -sivuston mukaan kertonut kappaleiden välissä, että hän ei ole koskaan ollut sellaista miestä, jolla olisi ollut pieni penis. Madonna oli tarkentanut, että hänen mielestään koolla todellakin on väliä.

Madonna oli myös kertonut yksityiskohtia hänen kipeytyneistä polvistaan. ”Pystyn olemaan polvistuneena noin 20 minuuttia kerrallaan. Minulle on kerrottu, että olen hyvä olemaan polvillani”, Madonna oli vitsaillut. Tähti oli myös tokaissut eräälle fanille, joka oli antanut hänelle oluestaan huikan, että fani sai nyt tähden kaikki sukupuolitaudit.

Uusimmat