Ashley Graham synnytyksen jälkeen kuvassaan: ”Joudun vaihtamaan omatkin vaipat”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Ashley Graham on saanut esikoisensa hänen aviomiehensä ohjaaja Justin Ervinin kanssa. Pariskunta sai terveen poikavauvan 18. tammikuuta, minkä jälkeen perhe onkin opetellut uutta yhteistä arkeaan uuden tulokkaan kanssa.

Ashley Graham on poikansa Isaacin syntymän jälkeen halunnut näyttää omalla Instagram-kanavallaan synnytyksestä puolen, jota ei sosiaalisessa mediassa usein nähdä. 32-vuotias malli julkaisi kuvan, jonka hän on ottanut juuri kotiuduttuaan synnytyssairaalasta. Kuvassa nähdään miltä vatsa näyttää vielä kun se ei ole palautunut, minkä lisäksi nainen kertoo muutaman yksityiskohdan synnytyksestä toipumisessa.

Ashley Grahamin mukaan synnytyksen jälkeisestä ajasta ja toipumisesta ei keskustella julkisesti tarpeeksi rehellisesti. Sen vuoksi nainen halusi julkaista kaunistelemattoman kuvan, jonka yhteydessä Graham kertoo yllättyneensä siitä, että hän itsekin joutui vaippoihin. Naisen mukaan hän joutuu Isaacin lisäksi vaihtamaan myös omat vaippansa, minkä vuoksi kertakäyttöisistä sairaala-alushousuista on myös tulleet naiselle korvaamattomat.

Uusimmat